Suljettu ikkuna
Uponor soveltaa "suljetun ikkunan" periaatetta sijoittajasuhteissaan. Sinä aikana yhtiö ei kommentoi markkinanäkymiä, liiketoimintaan vaikuttavia seikkoja eikä keskustele raportoimattoman tai kuluvan tilikauden tapahtumista. Yhtiö ei myöskään tapaa sijoittajia tai lehdistön edustajia tilaisuuksissa, joissa keskustellaan näistä asioista.
"Suljettu ikkuna" alkaa kunkin raportointikauden lopusta, kuitenkin vähintään kolme viikkoa ennen tilinpäätöksen ja osavuosikatsausten julkistamista, ja päättyy tilinpäätöksen tai osavuosikatsauksen julkaisemiseen.


